• info@tohtorille.fi

Kurkkupaise on yleinen nielutulehduksen jälkitauti | Tohtorille.fi

Kurkkupaise seuraa usein nielutulehdusta eli angiinaa. Paise on bakteerin aiheuttama tulehdus. Kurkkupaise, eli nielupaise, on tavallisin nuorilla aikuisilla ja se on yleisin pään ja kaulan alueen paise.

Kurkkupaiseen aiheuttajat

Kurkkupaiseen aiheuttaa bakteerit. Usein paise syntyy nielutulehduksen, kuten angiinan tai mononukleoosin, jälkitautina. Joskus paise syntyy ilman tulehdusta, niin sanottujen Weberin sylkirauhasten tukkeutuessa. Weberin sylkirauhaset sijaitsevat pehmeässä kitalaessa, nielurisojen yläosan päällä.

Kurkkupaise voi syntyä, vaikka nielutulehdus hoidettaisiin antibiooteilla. Tiedossa ei ole, miksi osa nielutulehduksista etenee kurkkupaiseeksi ja toiset ei. Yleisin kurkkupaise on nuorilla aikuisilla, noin 15–39 -vuotiailla, mutta se voi tulla missä iässä tahansa.

Kurkkupaiseen oireet

Kurkkupaise on lähes aina toispuoleinen, vain noin 1,5–8 % tapauksista paise on todettu molemmin puolin nielua. Oireena on yleensä voimakas, toispuoleinen kurkkukipu. Kipu voi myös heijastua saman puolen korvaan. Kivun vuoksi potilaalla voi olla nielemisvaikeuksia ja puheen puuroutumista, mutta hengitysvaikeudet eivät kuulu oireisiin. Osalle potilaista tulee leukalukko, eli suun avaaminen vaikeutuu.

Yleisoireina on usein kuumetta ja kaulan imusolmukkeet voivat suurentua ja aristaa. Yskä tai nuha eivät yleensä kuulu oireisiin. Lähes puolella potilaista nielurisoissa on vaaleita peitteitä.

Kurkkupaiseen hoito

Kurkkupaise voidaan todeta helposti potilaan suuhun katsomalla. Lääkäri voi myös tunnustella paisetta pumpulipuikolla. Paiseen puoli nielusta on kiinteämpi kuin paiseeton puoli. Kurkkupaiseessa tulehdus on syvällä, limakalvojen alla. Nielurisan pinnalta otetusta näytteestä ei siksi ole hyötyä. Laboratorio- tai kuvantamistutkimuksia ei siis tavallisesti tarvita.

Kurkkupaise vaatii aina hoitoa. Jos epäilee kurkkupaisetta tulee hakeutua lääkäriin mieluiten heti, viimeistään seuraavana aamuna. Hoitamaton kurkkupaise voi levitä esimerkiksi keuhkoihin tai aivoihin ja muuttua jopa hengenvaaralliseksi tulehdukseksi.

Kurkkupaise pitää lähes aina tyhjentää. Tyhjentäminen tapahtuu joko neulalla limakalvon läpi tai leikkaamalla paise veitsellä ja pihdeillä auki. Joskus paise joudutaan avaamaan nukutuksessa, tällöin poistetaan nielurisat samalla.

Lisäksi nielupaiseen hoito vaatii antibioottikuurin. Antibioottikuuri tulee aina syödä loppuun, jotta paiseen aiheuttaneet bakteerit eivät pääsisi aiheuttamaan sydänlihastulehdusta. Myös liikuntaa tulee paranemisen ajan välttää.

Joskus hyväkuntoinen lapsi voidaan hoitaa pelkillä antibiooteilla sekä kipulääkkeillä ja paisetta ei tarvitse tyhjentää. Kurkun ja paiseen tilanne on kuitenkin tällöin tarkistettava päivittäin.

Noin 15 % potilaista kurkkupaise uusii, yleensä muutaman kuukauden kuluessa ensimmäisestä paiseesta. Mikäli paise uusiutuu, poistetaan nielurisat yleensä aina. Nielurisojen poisto on ainoa keino ehkäistä kurkkupaiseita.

Lähteet:

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00420 http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&viewType=viewArticle&tunnus=duo80385&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=