impotenssi, erektiohäiriö

Impotenssi

Impotenssi on erektiohäiriö, jossa erektion saaminen tai ylläpitäminen eivät onnistu. Erektiohäiriöitä on lähes kaikilla miehillä jossain vaiheessa elämää. Hoitoa vaativa impotenssi on kyseessä, kun erektiohäiriö on toistuvaa.

Etsitkö urologia?

Mitä on impotenssi?

Impotenssi tarkoittaa kyvyttömyyttä yhdyntään. Kyseessä voi olla vaikeus erektion saamisessa tai sen ylläpitämisessä onnistuneen yhdynnän kannalta. Satunnainen impotenssi on normaalia miehen seksuaalisuudessa ja varsinaisesta impotenssista puhutaankin usein vain silloin, kun erektiohäiriö on toistuvaa ja vaikuttaa olennaisesti sukupuolielämään.

Erektiohäiriöt ovat varsin yleisiä miehillä. Kyselytutkimusten perusteella 75 % miehistä joka viides yhdyntäkerta epäonnistuu erektiohäiriön vuoksi. Erektiohäiriö voi ilmetä kyvyttömyytenä saada erektio tai erektion häviämisenä yhdynnän alussa tai yhdynnän aikana. Ennenaikainen siemensyöksy sen sijaan ei ole erektiohäiriön oire.

Impotenssin aiheuttajat

Seksuaaliseen toimintaa vaaditaan monta asiaa: halukkuus, mielikuvat, riittävä määrä hormoneita sekä hyvin toimiva verenkierto ja hermosto. Ongelma missä tahansa näistä voi aiheuttaa erektiohäiriön. Taustalla voi olla täysin psyykkiset syyt, jokin fyysinen tai psyykkinen sairaus tai käytössä oleva lääkitys.

Tavallisia psyykkisiä syitä impotenssiin ovat muun muassa pelko epäonnistumisesta, stressi, väsymys, ongelmat parisuhteessa, seksuaalisuuteen liittyvät häpeän tai syyllisyyden tunteet sekä traumaattiset kokemukset. Impotenssi itsessäänkin aiheuttaa usein psyykkisiä ongelmia ja heikentää miehen seksuaalista itsetuntoa, jolloin ongelmasta syntyy itseään pahentava kierre. Mikäli erektiohäiriö alkaa äkillisesti tai erektio onnistuu itsetyydytyksessä tai öisin nukkuessa, on häiriön taustalla todennäköisesti psyykkiset syyt.

Sairauksista, ja niihin käytetyistä lääkityksistä, impotenssia voivat aiheuttaa esimerkiksi, diabetes, verenpainetauti, sydän- ja verisuonitaudit, Parkinsonin tauti, MS-tauti ja muut neurologiset sairaudet sekä eturauhasen sairaudet. Psyykkisistä sairauksista erektiohäiriön taustalla on usein masennus, ahdistuneisuushäiriöt, pelkotilat tai pakko-oireinen häiriö. Hitaasti alkanut ja pikkuhiljaa paheneva erektiohäiriö usein viittaa johonkin fyysiseen syyhyn.

Lisäksi ylipaino, runsas alkoholin käyttö tai tupakointi voivat aiheuttaa erektiohäiriöitä. Joskus pitkäaikainen pyöräily aiheuttaa tilapäisen erektiohäiriön, kun siittimen verisuonet ja hermot ovat olleet puristuksissa.

Impotenssin hoito

Erektiohäiriöstä kannattaa puhua avoimesti kumppanin kanssa. Ongelmasta on myös paljon kirjallisuutta, joista voi saada apua kotioloissa. Jos impotenssi on jatkuvaa ja toistuvaa, tulee kuitenkin hakeutua lääkärin hoitoon. Erektiohäiriöitä hoitavat ongelman syistä riippuen yleislääkärit, urologit, endokrinologit tai seksuaalisiin toimintahäiriöihin erikoistuneet psykoterapeutit tai seksologit.

Mikäli impotenssin taustalla on jokin sairaus, voi kyseisen sairauden hoito auttaa myös erektiohäiriöön. Erektiohäiriöihin on nykyään olemassa myös tehokkaita lääkkeitä, fosfodiesteraasi 5 -entsyymin salpaajia. Näitä ovat sildenafiili, tadalafiili, vardenafiili sekä avanafiili. Erektiolääkkeiden käytössä on kuitenkin huomioitava, että ne voivat olla vaarallisia, jos potilaalla on hyvin alhainen verenpaine, jokin sydänsairaus, aivoverenkierron häiriö, hoitamaton diabetes tai käytössä nitrovalmisteita, verenohennuslääkitys, verenpainelääkitys tai tiettyjä eturauhasen liikakasvun oireisiin käytettäviä lääkkeitä.

Jos tablettimuotoisten erektiolääkkeiden käyttö ei onnistu, voidaan hoitona käyttää siittimeen ruiskulla injisoitavaa tai virtsaputkeen kapselissa asetettavaa alprostadiilia. Joskus hoitona on verisuonikirurgia tai nykyään myös proteesihoito, jossa siittimen sisälle asennetaan silikoniset implantit. Lääkärin ohjeiden mukaan hoitona voi kokeilla myös siittimeen verta imevää alipainepumppua.

Erektiohäiriöiden hoidossa tulisi huomioida myös elintapojen muutokset. Hyvä yleiskunto, terveet elämäntavat, liikunta, tupakoinnin lopetus, alkoholin käytön lopettaminen tai vähentäminen, riittävä uni ja toimiva parisuhde voivat helpottaa ongelmaa. Parisuhdeongelmiin voi hakea apua psykoterapeutilta ja kumppanin olisi tällöin hyvä osallistua myös.

Etsitkö urologia?

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00391 http://www.tohtori.fi/?id=2576916&page=2442205 http://www.terve.fi/erektiohairiot/erektiohairiot-0
OP Kevytyrittäjä