• info@tohtorille.fi

Matkapahoinvointi voi iskeä missä tahansa liikennevälineessä | Tohtorille.fi

Matkapahoinvoinnista kärsii jopa kolmannes ihmisistä. Erityisesti 2–15 -vuotiailla lapsilla matkapahoinvointi on tavallista.

Mistä matkapahoinvointi johtuu?

Matkapahoinvointia voi kokea missä tahansa liikennevälineessä ja jopa katsoessa nopeasti liikkuvaa kuvaa esimerkiksi elokuvateatterissa. Mitä voimakkaampi liike on, sitä helpommin se aiheuttaa pahoinvointia. Esimerkiksi kovassa merenkäynnissä tai lentokoneessa ilmakuoppien aikana voi helposti tulla matkapahoinvointia.

Pahoinvoinnin aiheuttaa tasapainoa aistivan sisäkorvan ärsytys kovassa liikkeessä. Tilannetta pahentaa ristiriita silmin nähtävän tiedon ja tasapainoelimen aistiman liikkeen välillä. Lapset ovat erityisen herkkiä pahoinvoinnille, koska lasten aivot eivät ole ehtineet tottua tietynlaisiin liikkeisiin. Monesti lapsuuden matkapahoinvointi menee ohi iän myötä. Pahoinvoinnin kokeminen on myös osittain perinnöllistä.

Matkapahoinvoinnin oireet

Matkapahoinvointi alkaa yleensä niin, että potilas menee kalpeaksi, on uninen, kylmänhikinen ja hänen syljenerityksensä lisääntyy. Pahoinvointi voi alkaa heti tai sen tulo voi kestää pidempään. Pahoinvointia voi jatkua siihen asti, että potilas oksentaa. Oksentaminen voi helpottaa oloa hetkellisesti, kunnes uusi pahoinvoinnin aalto alkaa.

Joillakin matkapahoinvoinnin oireet ovat erityisen voimakkaita. Pahimmillaan tilaan voi liittyä myös päänsärky, heikotus, puristava tunne rinnassa ja ripuli.

Tavallisesti elimistö tottuu liikkeeseen parin, kolmen päivän aikana ja tämän jälkeen oireet helpottavat tai loppuvat.

Matkapahoinvoinnin hoito

Matkapahoinvoinnista kärsivä voi varautua matkaan monin tavoin. Syöminen ja juominen on tärkeää ennen matkaa, jotta elimistö on mahdollisimman tasapainoisessa tilassa. Alkoholia ei tule nauttia matkapäivänä tai edeltävänä päivänä, sillä alkoholi voi pahentaa tilaa. Pukeutuminen lämpimästi estää pahoinvoinnin laukeamista, vaikka ei tiedetä tarkkaan miksi.

Kulkuvälineessä on parasta sijoittua kohtaan, jossa liike on mahdollisimman pientä, yleensä kulkuvälineen keskiosaan. Makuuasento voi olla parempi kuin istuma-asento. Kulkuvälineessä on vältettävä lukemista tai piirtämistä, pää alaspäin olo yleisestikin pahentaa oloa. Katse on hyvä suunnata eteen ja tuijottaa kauas kiinteään pisteeseen, kuten horisonttiin. Matka on parempi tehdä valoisaan aikaan, jolloin katseen voi kiinnittää horisonttiin. Katsoessa liikkuvaa kuvaa silmien sulkeminen helpottaa.

Matkapahoinvointiin suositellaan usein inkivääriä. Tieteellistä todistetta inkiväärin tehosta ei ole, mutta sitä voi kokeilla. Myöskään akupainantarannekkeen tehosta ei ole todisteita, mutta jotkut kokevat sen helpottavan oloaan.

Apteekista saa ilman reseptiä matkapahoinvointilääkkeeksi antihistamiinia. Lääkkeen teho on paras, kun se otetaan jo ennen matkan alkua. Antihistamiinia voi käyttää alle 10 -vuotiaille ja se sopii parhaiten lyhyille matkoille. Lääkettä saa tabletteina ja mikstuurana.

Pitkäkestoisempi matkapahoinvointilääke on skopolamiinilaastari, joka soveltuu yli 10 -vuotiaille. Laastari sopii pitkille matkoille ja voimakkaampaan matkapahoinvointiin. Laastari laitetaan korvan taakse 6–8 tuntia ennen matkan alkua ja sen vaikutus kestää kolme päivää. Laastaria varten tarvitsee lääkärin reseptin. Muita reseptillä saatavia matkapahoinvointilääkkeitä ovat suun kautta nautittavat metoklopramidi ja proklooriperatsiini, jotka ovat teholtaan vastaavia kuin miedoimmat antihistamiinit.