haava, haavanhoito

Haavanhoito

Haavalla tarkoitetaan ihon tai limakalvon vauriota. Pienen ja pinnallisen haavan hoito onnistuu kotona. Haavaan voi kuitenkin liittyä myös syvempien kudosten tai sisäelinten vammoja, joten tietyt haavat tulee aina hoitaa lääkärissä.

Haavanhoito kotona

Jos haava on pieni, alle kaksi senttimetriä, eikä se yllä ihonalaista rasvakudosta pidemmälle ja sijaitsee vartalolla tai raajassa, sen voi yleensä hoitaa kotona. Haavanhoidon tavoite on pitää haava mahdollisimman puhtaana ja suojata se bakteereilta. Runsas verenvuoto pyritään tyrehdyttämään mahdollisimman pian.

Kädet pestään ennen haavan käsittelyä. Ensimmäisenä pieni haava puhdistetaan. Mieluiten käytetään pelkästään juoksevaa vettä, tarvittaessa myös saippuaa tai haavanpuhdistusainetta. Haavan puhdistuksen yhteydessä poistetaan kevyesti myös mahdolliset vierasesineet, kuten lasinsirut tai hiekka.

Puhdistuksen jälkeen tyrehdytetään verenvuoto painamalla haavaa tai puristamalla haavan reunoja yhteen. Haavan reunat pyritään saamaan hyvin yhteen joko laastaria tai perhosteippiä käyttäen. Tarvittaessa haavan päälle laitetaan lisäksi puhdas ja kuiva side.

Haavan on hyvä antaa parantua rauhassa. Haava pidetään puhtaana ja mielellään kuivana muutamasta päivästä noin viikkoon, riippuen haavan koosta. Tämän jälkeen haavan voi antaa arpeutua ilman siteitä. Jos haava erittää pieniä määriä märkää, mutta siinä ei ole muita tulehdusoireita, kuten punoitusta ja kuumotusta, haavanhoitoon riittää päivittäiset kylvetykset juoksevalla vedellä.

Milloin hoitoon?

Tietynlaiset haavat tulee aina hoidattaa ammattilaisilla. Suuret, useamman senttimetrin mittaiset, sekä syvät haavat tulee aina tarkastaa terveyskeskuksessa tai lääkärissä. Pienemmänkin haavan kohdalla voi ammattilaisen hoidolle olla tarvetta, jos haavasta vuotaa runsaasti verta eikä vuoto tyrehdy noin 20 minuutissa haavaa painamalla. Jos on epäilys, että ihonalainen herkkä kudos tai elin on voinut vaurioitua, tulee aina hakeutua hoitoon.

Repaleinen tai hyvin likainen haava hoidetaan myös aina lääkärissä. Likaiseen haavaan liittyy riski hengenvaarallisesta tetanusbakteerin aiheuttamasta jäykkäkouristuksesta. Tetanusbakteeria esiintyy erityisesti ulosteiden saastuttamassa maaperässä, joten, mikäli haavassa on lantaa, multaa tai hiekkaa, tulee se hoitaa lääkärissä. Myös puremasta syntyneet haavat hoidetaan aina lääkärissä, oli ne ihmisen tai eläimen puremia, suuremman tulehdusriskin vuoksi. Myös eläinten puremiin liittyy jäykkäkouristusriski. Jäykkäkouristusrokotteen voimassaolosta tulee pitää huolta ja tarvittaessa otetaan tehosterokotus.

Jos haavassa on tai epäillään olevan vierasesine, tulee hakeutua ammattilaisen hoitoon. Myös käden haavat tai kosmeettisesti tärkeiden alueiden haavat, joita ei saa siististi suljettua laastarilla, on hyvä hoitaa lääkärissä. Hoitoon tulee hakeutua myös, jos vanha haava osoittaa merkkejä tulehduksesta, märkii, punoittaa, turpoaa, kuumottaa tai nousee kuume.

Haava voidaan sulkea ammattilaisten hoidossa ompeleilla tai liimaamalla. Haavan sulkeminen tulee tehdä noin kuuden tunnin kuluessa sen synnystä, joten hoitoon hakeutumista ei tule turhaan viivytellä. Mitä pidempään haava on auki, sitä suurempi sen tulehtumisriski on.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00215 http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=spr00007 http://www.terve.fi/terveyden-abc/pinnallisen-haavan-hoito-potilasohje
OP Kevytyrittäjä