• info@tohtorille.fi

Röntgenkuvaus keksittiin jo vuonna 1895 | Tohtorille.fi

Röntgenkuvaus on jo vuonna 1895 keksitty kuvantamismenetelmä. Nykyään kuvaus tapahtuu pääasiassa digitaalisesti ja perinteisen röntgenfilmin käyttö on lähes loppunut. Tavallisimpia röntgentutkimuksia ovat muun muassa keuhkokuva ja hampaiden röntgenkuvaus.

Mihin röntgeniä käytetään?

Röntgenkuvausta käytetään yhä paljon, vaikka monia muitakin kuvantamismenetelmiä on käytössä. Röntgenkuvissa erottuvat hyvin sellaiset kudokset, jotka eivät läpäise paljon säteitä, esimerkiksi luut. Sen sijaan pehmeät kudokset, kuten sisäelimet eivät juurikaan erotu kuvissa.

Röntgeniä käytetään esimerkiksi luuston ja nivelten tapaturmien, tulehdusten ja rappeumien tutkimuksiin. Röntgen soveltuu myös sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien tutkimuksiin, kuten myös vatsan ja virtsateiden ongelmien tutkimiseen. Keuhkokuvasta voidaan tummina näkyviä keuhkoja vasten erottaa muun muassa liika neste ja keuhkokuva onkin yksi tavallisimmista röntgentutkimuksista. Muitakin hengitysteiden sairauksia voidaan tutkia röntgenkuvilla.

Tavallinen röntgentutkimus on myös rintojen röntgenkuvaus eli mammografia. Mammografiaa käytetään naisilla rintasyövän seulontaan.

Röntgenkuvausta käytetään yleisesti myös hampaiden hoidossa. Röntgenillä on mahdollista havaita suusairauksien aiheuttamia muutoksia hampaissa ja leukaluissa. Esimerkiksi hampaiden reikiintyminen, parodontiitti ja hampaiden juurten tulehdus voidaan nähdä röntgenkuvauksen avulla.

Miten röntgenkuvaus tapahtuu?

Röntgenkuvaus perustuu sähkömagneettiseen röntgensäteilyyn. Ihmisen kudokset läpäisevät säteitä eri tavoilla. Tiheät kudokset läpäisevät säteitä vähän, jolloin ne erottuvat kuvissa vaaleina, paljon säteitä läpi päästävät kudokset puolestaan näkyvät kuvissa tummina alueina. Tiheistä kudoksista hyvä esimerkki ovat luut, jotka erottuvat kuvissa vaaleina. Ilmaa täynnä olevat keuhkot puolestaan näkyvät tummina.

Aiemmin röntgenkuvat otettiin erityiselle röntgenfilmille, mutta nykyään röntgen on pääasiassa digitaalista. Röntgensäteily mitataan erilaisilla ilmaisimilla ja muutetaan sähköisiksi numeroiksi. Tuloksia voidaan muunnella ja käsitellä tietokoneilla sekä lukea kuvaruudulta. Kuvat voidaan myös tulostaa filmille tai paperille, mutta usein nykyään kuvia tarkastellaan suoraan ruudulta.

Röntgenkuvauksen toteuttaa röntgenhoitaja. Kuvamäärä vaihtelee kohteen ja syyn mukaan, mutta usein kuvat otetaan ainakin kahdesta suunnasta. Kuvausalue rajataan tarkasti tutkittavaan kohteeseen. Kuvauksen aikana kuvattavan tulee olla liikkumatta, ja kuvaus kestää vain muutamia minuutteja.

Röntgeniin saavutaan lääkärin lähetteellä ja erityisiä valmisteluja ei ole tarpeen tehdä. Jos itsellä on vanhoja röntgenkuvia liittyen tutkimuskohteeseen, ne on hyvä ottaa mukaan. Nykyään röntgenkuvat on usein mahdollista saada itselleen CD-levykkeellä.  

Röntgenin riskit

Röntgensäteilystä on myös haittaa ja tutkimus tulee harkita niin, että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Pienikin annos säteilyä lisää riskiä sairastua syöpään.

Eniten säteilyä saadaan esimerkiksi verisuonien, virtsateiden ja paksusuolen tutkimuksista. Hampaiden röntgenkuvia otetaan paljon, mutta niissä säteilyannos jää puolestaan hyvin pieneksi. Esimerkkinä säteilymääristä voidaan kertoa, että yksi keuhkokuva vastaa säteilymäärältään sitä, mitä pääkaupunkiseudulla pientalossa asuva saa huoneilman radonista kahden tai kolmen viikon aikana.   

Röntgenkuvausta pyritään välttämään raskauden aikana.