• info@tohtorille.fi

Karttakieli on hyvänlaatuinen muutos kielessä | Tohtorille.fi

Karttakieli on hyvänlaatuinen muutos kielessä. Karttakieltä ei pystytä parantamaan, mutta se ei muutu pahanlaatuiseksi eikä tartu. Karttakieli voi tulla aikuiselle tai lapselle.

Mikä on karttakieli?

Karttakieli on on kohtuullisen yleinen muutos kielessä, se on noin 2–3 % väestöstä ja voi tulla niin aikuiselle kuin lapselle. Naisilla karttakieli on yleisempi kuin miehillä. Karttakieli on useammin myös henkilöillä, joilla on niin sanottu uurrekieli.

Karttakieleen tulee punaisia, sileitä, epäsäännöllisiä laikkuja, jotka voivat muistuttaa karttaa. Laikuista häviää kielen nukka. Punaisia alueita voi reunustaa valkoiset, mutkittelevat juovat. Laikkuja tulee kielen yläpinnalle ja sivuille, joskus myös kielen alapuolelle. Kuviot kielessä muuttuvat, joskus hyvin lyhyessäkin ajassa.

Karttakieli ei juurikaan oireile. Joskus happamat juomat, alkoholi, voimakkaat mausteet tai tupakointi kuitenkin kirvelevät kielessä. Laikkuihin voi toisinaan kehittyä myös sieni-infektio, joka lisää kielen arkuutta.

Mikä aiheuttaa karttakielen?

Karttakielen perimmäistä aiheuttajaa ei täysin tunneta. Kielen solut uusiutuvat jostain syystä epätasaisesti, jolloin nopeasti uusiutuvien solujen alueille kehittyy punaisia laikkuja ja normaalia hitaammin uusiutuvilla alueilla kielen pinta on vaalea.

Joskus karttakieli voi liittyä myös muihin sairauksiin: psoriaasiin, Reiterin tautiin, astmaan tai atopiaan. Karttakieleen voi olla myös perinnöllinen alttius. Karttakieli ei ole infektio eikä se tartu.

Karttakielen hoito

Karttakieli voidaan todeta yleensä katsomalla suuhun. Samalla varmistetaan, että kaulassa tai leuan alla ei ole suurentuneita imusolmukkeita. Karttakieltä ei varsinaisesti tarvitse hoitaa eikä siihen ole olemassa kotihoitoa.

Jos karttakieli vaikuttaa liittyvän johonkin muuhun sairauteen, kannattaa sitä näyttää lääkärille tai hammaslääkärille. Lääkäri voi määrätä hoidoksi tarvittaessa pintapuudutetta tai kortisonivoiteen tai -liuoksen. Jos kieleen on tullut sieni-infektio, sen hoito voi helpottaa kielen arkuutta.

Karttakielen oireita voi ehkäistä välttämällä niitä aiheuttavia tekijöitä, kuten tiettyjä ruokia ja juomia sekä tupakointia. Karttakieli on pitkäaikainen tai uusiutuva vaiva, jonka kanssa on vain opeteltava elämään. On hyvä muistaa, että karttakieli ei kuitenkaan voi muuttua pahanlaatuiseksi.

Lähteet:

http://www.hammaslaakariliitto.fi/fi/suunterveys/suunhoito-artikkelit/suun-vaivat-ja-oireet/karttakieli#.VzwtjfmLTRY http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00780