• info@tohtorille.fi

Sarkooma on yleisnimitys kaikille tukikudossyöville | Tohtorille.fi

Sarkooma on yleisnimitys kaikille tukikudossyöville, eli pahanlaatuisille, tukikudoksesta lähtöisin oleville kasvaimille. Yleisin sarkooma on pehmytkudossarkooma. Tukikudoksiin lasketaan luu, rusto, side- ja rasvakudos, verisuonet sekä lihaskudos.

Mikä aiheuttaa sarkooman?

Tukikudossyövän syistä tiedetään hyvin vähän. Tiedossa on, että ionisoiva säteily, esimerkiksi sädehoito voi aiheuttaa sarkooman. Lisäksi HIV-tartunta ja aids voivat aiheuttaa Kaposin sarkooman. Useimmiten yksittäisen syövän aiheuttajaa ei pystytä määrittämään.

Tietyt perinnölliset oireyhtymät ovat myös yhteydessä sarkoomaan. Pehmytkudossarkoomille altistavat Li-Fraumenin oireyhtymä, retinoblastooma sekä neurofibromatoosi. Li-Fraumenin oireyhtymä ja neurofibromatoosi altistavat niin ikään luusarkoomalle, kuten myös multippeli hereditäärinen eksostoosi (MHE).

Suomessa todetaan vuosittain noin 350 tukikudossyöpää. Valtaosa näistä on pehmytkudossarkoomia, joita todetaan noin 150–200. Sarkoomaan voi sairastua missä tahansa iässä. Lapsilla tavallisin sarkooma on osteosarkooma.

Pehmytkudossarkooma

Pehmytkudossarkooma ilmenee tavallisesti hitaasti kasvavana kyhmynä. Kyhmy voi kasvaa hyvinkin suureksi oireettomana. Pehmytkudossarkoomaan liittyy harvoin yleisoireita, kuten laihtumista tai kuumetta. Tavallisin ikä sairastua pehmytkudossarkoomaan on noin 60 -vuotiaana, ja pehmytkudossarkoomasta tunnetaan kymmeniä eri alatyyppejä.

Pehmytkudossarkooman tavallisimpia sijainteja ovat raajat ja vartalon seinämät, kasvain voi kuitenkin sijaita missä tahansa elimistössä. Pehmytkudossarkooma leviää verenkierron mukana, joten ensisijaisesti etäpesäkkeet tulevat keuhkoihin. Imusolmukkeiden etäpesäkkeet ovat harvinaisia.

Sarkooman kuvantamistutkimuksista magneettikuvaus on yleensä paras ja tarkin. Kuvantamistutkimuksilla tutkitaan kasvaimen sijaintia, levinneisyyttä ja mahdollisesti myös tyyppiä. Kasvaimesta otetaan aina diagnoosin varmistamiseksi myös kudosnäyte, jonka patologi tutkii ja määrittää siitä kasvaimen alatyypin ja pahanlaatuisuuden asteen. Etäpesäkkeiden tutkinnassa käytetään muun muassa tietokonetomografiaa.

Pehmytkudossarkooman hoito aloitetaan yleensä leikkauksella ja lisänä käytetään niin sädehoitoa kuin solunsalpaajia. Hoito on kasvainten monipuolisuuden vuoksi hyvin yksilöllistä, ja joskus jo ennen leikkausta annetaan sädehoitoa, solunsalpaajia tai molempia. Leikkauksessa kasvain pyritään poistamaan kokonaan. Isojen kasvainten poiston kohdalla voidaan tarvita rekonstruktioita potilaan omilla kudoksilla.

Hoidon jälkeen potilasta seurataan yleensä magneettikuvauksilla ja keuhkokuvilla. Pehmytkudossarkoomien ennuste on hyvä. Yli puolet potilaista paranevat pysyvästi. Viiden vuoden seurannassa syöpä ei ole uusinut noin 70 % potilaista.

Luusarkooma

Luusarkooma syntyy nimensä mukaisesti luussa ja siitä on useita alatyyppejä. Tavallisimmin luusarkooma syntyy raajan luuhun, esimerkiksi osteosarkoomalle tyypillinen esiintymispaikka on polvi. Potilas on tyypillisesti joko nuori tai yli 60-vuotias. Suomessa todetaan vuosittain noin 40–50 uutta luusarkoomaa.

Luusarkooman oireita voivat olla kipu ja turvotus sekä liikerajoitus kasvaimen alueella. Joskus kasvaimen kohtaan syntyy hyvin helposti murtuma. Yleisoireena voi olla myös kuumeilua.

Kasvainta tutkitaan kuvantamistutkimuksin, röntgenillä, magneettikuvauksella ja tietokonetomografialla. Diagnoosi varmistuu neulanäytteellä tai koepalalla, jonka patologi tutkii. Näytteestä voidaan määrittää myös kasvaimen alatyyppi ja pahanlaatuisuuden aste. Syövän levinneisyyttä tutkitaan keuhkojen kerroskuvauksella, joskus tehdään myös luustokartta tai PET-TT-tutkimus. Jos kasvain sijaitsee raajassa tutkitaan koko raaja röntgen- tai magneettikuvin mahdollisten etäpesäkkeiden löytämiseksi.

Pehmytkudossarkooman tapaan myös luusarkooman hoidon perustana on leikkaus. Leikkauksessa pyritään poistamaan koko kasvain. Tarvittaessa leikkauksen jälkeen rekonstruoidaan puuttuvaa luuta potilaan omalla luulla, luulla luupankista, proteesilla tai proteesin ja luun yhdistelmällä. Amputointia tarvitaan hyvin harvoin. Kasvaimen alatyypin ja pahanlaatuisuusasteen mukaan käytetään tarvittaessa myös sädehoitoa tai solunsalpaajia.

Hoidon jälkeen seuranta toteutetaan röntgenkuvauksilla, magneettikuvauksilla, tietokonetomografialla ja luuston isotooppikuvauksilla. Seuranta suunnitellaan ja toteutetaan yksilöllisesti. Luusyövän ennuste on nykyisin melko hyvä. Reilu 60 % potilaista on elossa viiden vuoden jälkeen, ja kun kasvain on paikallinen, noin 80 % potilaista on elossa viiden vuoden jälkeen. Levinneen syövän ennuste on huonompi.

Lähteet:

https://www.kaikkisyovasta.fi/tietoa-syovasta/syopataudit/sarkoomat/ http://www.pshp.fi/fi-FI/Palvelut/Tuki_ja_liikuntaelinsairaudet/Ortopedia_ja_traumatologia/Sarkooma http://www.syopapotilaat.fi/verkostot/sarkooma/ http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01076 http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01075