info@tohtorille.fi
Munuaiset huolehtivat kuona-aineiden poistosta sekä muun muassa nestetasapainon säätelystä. Munuaiset ovat elintärkeä elin ja niiden vajaatoiminnan voi aiheuttaa moni sairaus. Kroonisesta munuaisten vajaatoiminnasta käytetään myös termiä uremia.
Munuaisten vajaatoiminta voi kehittyä äkillisesti esimerkiksi vaikean tulehduksen, myyräkuumeen tai myrkytyksen vuoksi. Tavallisempaa kuitenkin on, että vajaatoiminta syntyy hitaasti, pitkällä aikavälillä.
Hitaasti kehittyvän uremian taustalla voivat olla useat sairaudet: diabetes, hoitamaton korkea verenpaine, verisuonten kalkkeumat ja tulehdukset, munuaisten monirakkulatauti ja munuaistulehdukset. Lisäksi perinnölliset tekijät, ikääntyminen ja ylipaino voivat olla kroonisen munuaisten vajaatoiminnan taustalla.
Tyypin 2 diabetes on tavallisin syy krooniseen vajaatoimintaan. Myös iskeeminen nefropatia, eli vajaatoiminnan synty ikääntymisen ja verisuonitautien vuoksi, on tavallista. Bakteeritulehdukset tai amyloidoosi sen sijaan ovat enää nykyään harvoin munuaisten vajaatoiminnan aiheuttajia.
Munuaisten toimintaa voi haitata myös liian matala verenpaine. Virtsakivet tai virtsaumpi voivat niin ikään vaurioittaa munuaisia ja johtaa vajaatoimintaan.
Lievä munuaisten vajaatoiminta ei aiheuta mitään oireita. Siksi hitaasti kehittyvä, krooninen vajaatoiminta voi olla oireeton vuosia.
Pitkälle edennyt uremia voi aiheuttaa väsymystä, suorituskyvyn laskua, turvotusta ja suonenvetoja sekä levottomat jalat. Myöhäisvaiheessa oireina voivat olla myös ihon kutina ja kuivuminen, ruokahaluttomuus, painon lasku, pahoinvointi sekä anemia. Myöhäisvaiheen oireet ovat merkki siitä, että munuaisten toiminta on niin heikolla tasolla, että dialyysin tarve on jo lähellä.
Muita vajaatoiminnan oireita voivat olla mustelmaherkkyys, päänsärky, mielialamuutokset, unettomuus, seksuaalinen haluttomuus, impotenssi sekä kuukautishäiriöt.
Joskus vajaatoiminta syntyy äkisti ja voi hoitamattomana johtaa dialyysin tarpeeseen jopa viikoissa. Akuutissa munuaisten vajaatoiminnassa voi esiintyä erityisesti heikkoutta, pahoinvointia ja sydänsähkökäyrän muutoksia.
Lieväkin munuaisten vajaatoiminta voidaan todeta laboratoriokokein, muun muassa kreatiniinitason mittauksella verikokeesta. Virtsasta voidaan ottaa useita muitakin kokeita, tutkia esimerkiksi punasolut, proteiinit ja valkosolut ja nitraatit. Munuaisten toimintaa voidaan tutkia myös laskemalla munuaiskerästen suodatusnopeus (GFR), joka normaalisti on yli 90 ml/min. Jos suodatusnopeus laskee alle 15 ml/min, joudutaan turvautumaan dialyysiin.
Vajaatoiminnan syy tulee myös aina selvittää. Tutkimuksena voidaan käyttää esimerkiksi ultraäänitutkimusta. Munuaisista voidaan tarvittaessa ottaa myös kudosnäyte. Mielessä on pidettävä myös infektioiden tai lääkeainereaktioiden mahdollisuus.
Kroonista munuaisten vajaatoimintaa on hyvin vaikea parantaa. Sen etenemistä voidaan kuitenkin hidastaa. Hoitona ovat sekä lääkkeet että potilaan omat elintavat ja ruokavalio.
Munuaisten vajaatoiminnassa tärkeää on huolehtia verenpaineen normaalista tasosta, sillä korkea verenpaine vahingoittaa munuaisia. Tärkeää on niin ikään huolehtia aineenvaihdunnan häiriöiden hoidosta. Aineenvaihdunnan häiriöitä hoidetaan dieetin lisäksi muun muassa kalsiumtableteilla ja D-vitamiinilla. Anemiaa hoidetaan tarvittaessa erytropoietiinilla ja elimistön happamuutta natriumbikarbonaatilla eli soodalla. Lisäksi voidaan käyttää myös nesteenpoistolääkitystä ja kolesterolilääkitystä.
Munuaistaudin edetessä ruokavalion merkitys korostuu. Fosfaatin saantia tulee karsia esimerkiksi maitotuotteiden käyttöä vähentämällä ja vaihtamalla täysjyväviljat vaaleaan viljaan. Proteiinin määrä ei myös saa olla liian suuri, ja on hyvä suosia vähän fosfaattia sisältäviä proteiineja, kuten vähärasvaista lihaa, kalaa, katkarapuja ja raejuustoa. Suolaa ravinnosta tulisi saada vähän, alle 5 grammaa päivässä.
Tupakointi on ehdottomasti lopetettava.
Lääkehoidolla ja elintavoilla munuaisten vajaatoiminta voi pysyä kurissa jopa vuosia. Tauti kuitenkin yleensä etenee vääjäämättä hiljalleen. Jos lääkkeet ja ruokavalio eivät riitä, joudutaan turvautumaan dialyysiin tai munuaisensiirtoon. Vaikea munuaissairaus johtaa Suomessa vuosittain dialyysihoitoon noin 500 potilaalla. Miesten määrä potilaista on noin kaksinkertainen verrattuna naisiin.
Dialyysi toteutetaan yleisimmin niin sanotulla keinomunuaisella eli hemodialyysilla. Tavallisesti potilas käy hoidossa kolme kertaa viikossa ja hoito kestää 4–5 tuntia. Potilas kytketään dialyysilaitteeseen, ja potilaan veri kierrätetään laitteen kautta, jolloin siitä poistuu kuona-aineet ja muut haitalliset yhdisteet. Hemodialyysi on mahdollista toteuttaa myös kotona.
Toinen dialyysitapa on peritoneaali- eli vatsakalvodialyysi. Vatsaontelon sisään tiputetaan noin kaksi litraa dialyysinestettä, johon haitalliset aineet pikkuhiljaa siirtyvät. Neste poistetaan ja sen mukana poistuvat kuona-aineet. Toimenpide tehdään kotona, neljä kertaa vuorokaudessa. Potilaat käyvät lisäksi sairaalassa kontrollissa 4–8 viikon välein.
Dialyysihoitoa annetaan, jos sen katsotaan pidentävän potilaan elinikää tai parantavan elämänlaatua. Hoito voi parhaimmillaan mahdollistaa potilaan pysymisen työelämässä.
Mikäli mahdollista, pyritään dialyysipotilaalle tekemään munuaisensiirto. Suomessa munuaisensiirtoa aletaan suunnitella vain, jos potilas on jo dialyysihoidossa. Siirto on kuitenkin mahdollinen muiden sairauksien vuoksi vain noin neljännekselle dialyysipotilaista.
Onnistuneen munuaisensiirron jälkeen dialyysia ei enää tarvita ja usein vajaatoiminnan aiheuttamat häiriöt korjaantuvat tehokkaammin kuin dialyysilla. Munuaisten toiminta voi olla jopa lähellä normaalia. Munuaisensiirron jälkeen joutuu kuitenkin käyttämään hylkimisreaktiota estävää lääkitystä loppuelämän ajan.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00587 http://www.muma.fi/sairaudet_ja_elinsiirrot/munuaissairaudet/munuaisten_vajaatoiminta http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/munuaisten-vajaatoiminta/ http://www.terve.fi/munuaisten-vajaatoiminta/munuaisten-vajaatoiminta